torstai 1. joulukuuta 2016

Harjoittelijana olon ihanuus


Tiettekö, kun varmaan joka asiassa mitä teet, niin aina jossain kohtaa tulee täysi turhautuminen. Tai no, ei nyt välttämättä joka asiassa mitä teet. Mutta tarkoitan esimerkiksi töissä; vaikka kuinka pitäisit työstäsi niin aina joskus vaan tulee niitä hetkiä kun kaikki turhauttaa ja ei vaan jaksa. Tekis mieli oikeasti potkia niitä seiniä ja haistattaa kaikille juuri sitä itseään.

Mulla tällä hetkellä potkii pahasti päähän harkassa oleminen. Eli työyhteisössä oleminen opiskelijan roolissa. Vaikka tykkään ihan mielettömästi sairaanhoitajan työstä, olinpa sitten missä tahansa harkassa, niin en vaan jaksa sitä kaikkea muuta shaissee mitä harjoittelijana oleminen on. Harjoittelijana oleminen vaatii koko ajan todella paljon. Olen nyt viimeisesti 6kk:sta viettänyt 5kk palkattomassa harjoittelussa eri paikoissa, ja kieltämättä nyt on tunne että riittää hetkeksi.

1. Harjoittelijana minun täytyy aina jaksaa hymyillä ja olla superystävällinen kaikille työyhteisössä, vaikka minulle oltaisiin ilkeitä, töykeitä, jätettäisiin kertomatta asioita jne. Työyhteisössä opiskelijan roolissa olevana täytyy aina olla kuin mikään ei haittaisi, kestohymy kasvoilla.

2. Joka kerta uuteen paikkaan mennessäni on edessä ne samat asiat, jotka tekevät olon ns. epämukavaksi: missä ovat vessat, missä voin säilyttää evääni, saanko omat avaimet tällä(kään) osastolla vai joudunko pyytämään joltakin avainta lainaksi joka kerta kun tahdon vessaan tai tarvitsen laukustani (joka on lukossa olevassa taukotilassa) siteen tai särkylääkkeen, miten tauotus menee, onko opiskelijana ok olla taukotilassa/kansliassa, jos ohjaajani lähtee jonnekin esim.huoneesta niin kävelenkö perässä vai jäänkö odottomaan jos minulle ei sanota mitään, jne. Hirrrrrveen paljon kaikkea on, ja yleensä luettelemani asiat ovat ihan justiinsa niin epämukavia harkan loppuun asti.

3. Harjoittelijana minun täytyy aina jaksaa olla kiinnostunut kaikesta, mitä minulle opetetaan. Toki kaikki tieto on arvokasta, mutta esim. tässä kohtaa kun itse olet alkamassa erikoistumaan psykiatriseksi sairaanhoitajaksi, ei viimeisessä ns. perusopintojen harkassa välttämättä kiinnosta se mitä kaikkia aineita kuuluikaan allergiatestien ihopistossarjan 5.erikoissarjaan, varsinkin jos olet tekemässä lasten harjoittelua ja sinun pitäisi oppia lasten hoitotyöstä ja lasten lääke- ja nestehoidosta. Mutta silti sinun täytyy leikkiä kiinnostunutta juuri tuostakin ihopistossarjan 5.erikoissarjan osasta, jota työntekijä selittää sinulle vartin. Täytyy olla kiinnostunut tiedosta, jota en koskaan tule työssäni tarvitsemaan, ellen juuri työskentelisi tuolla paikassa ja tiedän että sitä ei tule koskaan tapahtumaan.


4. Harjoittelijana joutuu siis omaksumaan järjettömän määrän tietoa, joka ei edes ole ns. sairaanhoitajan perustietoa. Valtaosa harjoitteluista tapahtuu ns. erikoissairaanhoidonyksiköissä sen vuoksi, ettei Pirkanmaan alueella ole harjoittelupaikkoja tarpeeksi opiskelijamäärään nähden. Kun harjoittelu tapahtuu jossain erikoisalan yksikössä, se tarkoittaa aika kapeaa harkkamateriaalia juuri siinä harkassa. Tämä aiheuttaa opiskelijalle hieman ikävän tilanteen, koska täytyy kerätä motivaatiota omaksua läjäpäin tietoa, josta heti tietää ettei sitä tarvitse tai sen tarvitseminen on hyvin epätodennäköistä ellei sitten jonain päivänä satu eksymään töihin juuri siihen erikoissairaanhoidonyksikköön.

 5. Harjoittelijana täytyy olla koko ajan valmis ottamaan vastaan palautetta. Postiiviista, negatiivista, rakentavaa, ei niin rakentavaa, "minun mielestäni kannattaisi tehdä tämä näin" -palautetta, seuraavasssa sekuntissa "minun mielestäni se pitää kyllä tehdä näin" -palautetta, olla lisäksi itse aktiivinen pyytämään palautetta.... voi luoja etten muuta sano! Tästäkin huolimatta voi olla niin, ettet oikeasti saa juurikaan mitään palautetta, nimenomaan siis sitä rakentavaa, koko harjoittelun aikana. Mutta kaikkea muuta kylläkin.

6. Harkassa ollessa olet jatkuvasti tarkkailevan silmän alla. Ihan joka sekunti joku kyttää miten teet minkäkin teknisen asian, miten vastaanotat potilaat ja jos vastaanotolla on mukana muita perheenjäseniä niin miten huomioit perheen jne. On melkoiset paineet tehdä työtä se 37,5h/vko niin että joku koko ajan arvioi sitä mitä ja miten teet. Silti pitäisi yrittää tehdä mahdollisimman rennosti kaikki. Helppo homma.


Summasummarum. Tätä listaa vois jatkaa loputtomiin. Aloitin tän postauksen tekemisen jo kesken viimeisen harkkani, mutta en koskaan ehtinyt kirjoittamaan tätä loppuun asti. Nyt onneksi harkka loppui tämän viikon maanantaina, ja ihan hetkeen ei tarvitse opiskelijan rooliin hypätä työelämässä, vaan ensi viikosta alkaen pääsen ihan oikeisiin töihin tienaamaan ja tekemään työni rauhassa ilman jatkuvaa arvostelua! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti