perjantai 13. lokakuuta 2017

Miten ostaa mitään vauvalle, kun sukupuoli ei ole tiedossa?

Törmään otsikon kysymykseen viikottain. Ilmeisesti käsite neutraali ei ole monenkaan mielessä vauvojen suhteen, vaan mielummin tehdään tosi sukupuolikohtaisia valintoja. 


Hankintoja on tullut tehtyä kyllä ihan liikaa, vaikka toistaiseksi ollaankin menty molemmille sopivalla linjalla. Valkoista, beigeä, harmaata. Kauniita vaatteita, mutta sopivan vauvamaisia silti. 



Jonkin verran on tallessa esikoiselta säilöttyjä lemppareita, paljon on löytynyt kirppareilta, ja joitakin oon ostanut nyt uutena. 




Mulla on nyt jo täynnä yksi lipasto näitä 50-56cm vaatteita, kaikki isommat odottaa vaatehuoneessa laatikoissa. 


Eli mun näköjään ei tarvitse tietää sukupuolta saavuttaakseni ostohysterian ja vaatepaljouden :D toki sitten syntymän jälkeen tulee varmasti tehtyä muutama spesifimpi hankinta, kun sukupuoli on tiedossa. Mutta pääosin tykkään juuri tälläisestä neutraalista, kauniista värimaailmasta ja pehmoisista materiaaleista olipa vauva sitten kumpi tahansa<3 

torstai 12. lokakuuta 2017

Mikä maistuu kun on koko ajan pahoinvointia?

Kun hyperemeesi oli pahimmillaan, viikot 6-15, ei oikeasti maistunut mikään. Ihan kaikki tuli ylös, vesikin. Joten silloin en juurikaan syönyt yhtään mitään, saatoin vähä yrittää juoda mehukeittoa tms, tai keittää itselleni suolaista lientä. Mutta lähinnä hengissä pysyminen tuli tippaletkujen kautta.
Viikosta 16 eteenpäin alkoi jotain pysyä jo sisälläkin, vaikka ulos tuli edelleen paljon. Mutta tossa kohtaa ruokahalukin palasi jonkin verran, ja söin oikeastaan "mitä vaan". Kunhan ei ehtinyt tulla näläntunnetta, koska sitten tuli taas heti oksennus. 
Sitten homma muuttui taas jossakin viikon 22 tienoilla. Sitten alkoi tulla selkeämpi rytmi syömisiin, kun olo muuttui taas hieman. Ja näläntunteen sieto palasi ns.normaalille tasolle.  Kuten jossain aikaisemmassa postauksessakin kerroin, niin aamulla edelleen tulee kaikki ylös jos jotakin yritän syödä. Kokeillut oon juotavat jogurtit, itsetehdyt smoothiet, puurot, vellit jne. Mutta ei mikään pysy. Ainoa mikä pysyy, on ne apteekin lisäravinnejuomat. Eli niillä mennään. 
Lounasta pystyn syömään nykyään noin 12 aikaan, ja se pysyy aika hyvin sisällä. Toki poikkeuspäiviä on. 



Parhaiten maistuu lounaalla keitot (erityisesti pinaattikeitto) ja salaatit. Ja niistä ei tuu niin huono olo, kuin jos esimerkiksi syön riisiä ja kanaa. Toki joinakin päivinä syön "ihan ruokaakin", mutta mielummin valitsen jotain kuvien kaltaista. 

Tai sitten syön salaattia ja esim. kalafileen. Perunasta tulee tosi huono olo. 

Sitten lounaan jälkeen syön yleensä seuraavan kerran noin 16-17 aikaan, jolloin syön vaihtelevasti jonkin välipalan; smoothien, jogurtin, rahkaa tms. 

Seitsemän aikaan yleensä keitän puuron: kaurapuuron tai neljänviljan puuron. 


Jos en keitä puuroa, saatan myös syödä salaattia tässäkin kohtaa. 


Mutta 90% päivistä se on tuo puuro :D 

Illalla (21-22) syön vielä iltapalaa, joka yleensä on ruisleivät ja teetä. 


Nyt on menossa rv27 ja yleensä tälläinen ruokavalio pysyy parhaiten sisällä, ja sitä tekee mieli, tai jos ei varsinaisesti tee mieli niin ainakin se yököttää vähiten ja siitä tulee vähiten paha olo. Toki jonkin verran edelleen tulee uloskin, ei asia näköjään mihinkään poistu, mutta koko ajan kumminkin paremmin pystyy syömään. Eniten kuvottaa (jauhe)liha, hiivalta maistuvat ja haisevat leivät, kaikki rasvainen ja rasvankäry. Ja syödä pitää aika hitaasti, mulla saattaa lounaan syöminen kestää 30-60min. Mutta pysyy paremmin sisällä kun syö hitaasti, muutaman kerran oon syönyt liian nopeasti ja sitten ne lounaat onkin ollu pöntössä. 

Tälläistä on lyhyesti kerrottuna minun hyperemeesini ollut ruokailujen suhteen. Vaikka nykyään todellakin menee paremmin kuin esim.viikolla 15, silti odotan esim.sitä että saisin aamuni aloittaa sillä puurolla millä olen tottunut, enkä apteekin juomalla. Odotan sitä, että ei olisi koko ajan pahoinvointia. Odotan sitö, ettei jokaisen syömisen jälkeen tarvitse pelätä että tuleekohan tämä ulos. Viikot etenee onneksi koko ajan, päivissäkin jo yli 180 on TAKANApäin, ja vaan yhdeksänkymmentä jotain edessäpäin. Wuhuu!! 

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Jes, lokakuu!

Päivitin tänään instaani ja faceeni harvinaisilla sanoilla alkavan päivityksen. Samat kuin tämän päivityksen otsikko. 

Tänäkään vuonna en tykkää syksystä ja pimeästä yhtään sen enempää kuin muulloinkaan, mutta tänä loppuvuonna jokainen kuukauden vaihtuminen seuraavaan tietää että aika kuluu, ja taas on vähemmän jäljellä tätä oloa ja raskautta. 


Nyt on enää jäljellä 3 täyttä kuukautta. Ja hei 5 täyttä kuukautta, sellaista kun olen oikeasti tiennyt tästä raskaudesta (ja oireetkin alkoi pahoina heti) niin on jo takana! 

Kun tämän tajusin aamulla meidän kalentereita kääntäessäni, tuli taas edes pieni toivonpilkahdus siitä, että kyllä tää joskus loppuu ja että kyllä mä jaksan. Tsemppi on aina löydettävä pienistä, mutta merkittävistä asioista :-) 


tiistai 26. syyskuuta 2017

4-vuotias

Meidän perheessä on (virallisesti) sunnuntaista alkaen ollut 4-vuotias. Synttäreitä tosin vietettiin koko viime viikonloppu. Perjantai-iltana meillä oli poliisi-rosvo -teemaiset juhlat ja lauantainakin vielä poikkesi vieraita. Oikeaa päivää, sunnuntaita, vietettiin vaan perheen kesken ja käytiin mm.uimahallissa aamupäivällä sankarin toiveesta, ja loppupäivä ulkoiltiin kun oli niin ihana auringonpaiste ja lämmin! 





Ihan kauheesti kuvia ei tullut räpsittyä, se homma kyllä aina unohtuu. Mutta parempi kai niin päin :-) viikonloppu oli hurjan kiva, ja synttärisankari luonnollisesti nautti todella paljon. 
Ihan hassua ajatella, että mulla oikeasti on 4-vuotias lapsi. Taas ne kuuluisat sanat; niin pieni mutta niin iso jo. Onneksi hänen mukaansa saan sanoa häntä vielä taaperoksi!<3 

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

24.raskausviikko

Pieni raskauspäivitys tähän väliin :-) 
Käynnissä on siis 24.raskausviikko, ja aika matelee. Laskettuun aikaan vielä 16 viikkoa, liian ikuisuus. Ei sillä, että olisin malttamaton vauvan tulosta, vaan sillä etten suoraan sanottuna jaksa omaa oloani enää. Ongelmat vaan lisääntyy, ja arjesta selviäminen on melkoista taistelua tällä hetkellä. On matala hemoglobiini, vakava anemia, tosi alhainen verenpaine, ja niin edelleen. Joka päivä huimaa ihan koko ajan, ja tajukin lähtee useita kertoja. Ei tätäkään pysty edes kuvaileen. Silti on pakko ajaa välillä autoa, käydä kaupassa, käydä koulussa vikoilla pakollisilla luennoilla, viedä ja hakea poikaa päiväkotiin, jne. En mä yhtäkkiä pysty vaan makaa sohvalla etten pyörry "väärään paikkaan", pitää tätä elämää hoitaa silti. Toki himmannut oon paljon, ja teen vaan ihan ns.pakollisen. Mutta miehelläkin on työ jne joten ei sekään pysty yhtäkkiä kaikkea tekeen esim.pojan suhteen, muakin tarvitaan aikas paljon ottaan vastuuta siitä. Tätä on vaikea selittää ymmärrettävästi (lyhyesti) mutta pääsanoma oli siis se, että vaikeaa on näillä kaikilla oireilla hoitaa tätä perusarkeakaan. 


Oksentelukin jatkuu edelleen, muutama viikko oli jo vähän parempaa välissä ja rajuin pahoinvointi oli aina aamupäivisin vaan. Kunnes taas tällä viikolla pari kertaa oon oksentanut lounaatkin ulos, mikä siis tossa välissä jo oli se ateria joka pysyi sisällä. Aamupäivisinhän en oo syöny toukokuun jälkeen mitään, kun ei ne pysy sisällä. Juon tommoisen kuvassa näkyvän ravintojuoman, ne yleensä pysyy kohtuu hyvin sisällä vaikka kamalan makuista onkin :/ 



Viikonloppuna meillä oli parit synttärijuhlat, mm.mun kummitytön ja ihaninta on just nää hetket kun saa liikkua miehen kanssa yhdessä eikä tartte pelätä yksin pyörtyvänsä milloin minnekin. Ja näissä tilanteissa on ihanaa pukea jotain muutakin kuin colleget päälle. Ja julkaista kuvia instagramissa, josta helposti vois ajatella että "no ihan hyvinhän sillä näyttää menevän". Mutta niin vaan se kuva huijaa, kun siihen on vangittu pieni hetki keskeltä kaikkea. 


Vauvalla onneksi kaikki on hyvin. Myllertää kovasti joka päivä, ja kasvaa normaalisti. Neuvolan käyrien mukaan mun vatsankoko on vähän keskikäyrän alapuolella, jännä, koska itse ajattelin sen nyt olevan selkeästi isompi kuin esim.esikoisesta. Ei kai se sitten olekaan. Silloinkin masu kasvoi juuri hiukan keskikäyrän alapuolella oikeastaan koko raskauden ajan. Saa nähdä spurttaako nyt vielä jossain kohtaa. 

Tähän mennessä postauksessa oli vasta osa vaivoista. En edes vielä päässyt liitoskipuihin, jokapäiväiseen hermosärkyyn pakaroissa/takareisissä, öisin vaivaaviin pohjekramppeihin, ja jatkuviin ennenaikaisiin supistuksiin. Lista on niin naurettavan pitkä, että kuka edes uskoo että yhdellä ihmisellä voi raskaanaoleminen olla näin vaikeaa? Älkää välittäkö, en minä itekään meinaa uskoa että miten voi olla näin paljon kaikkea. Ja aivan oikeita ongelmia, ei liioiteltuja tai kuviteltuja "kun mä nyt vähä oon raskaana" -vaivoja. Oliskin vaan niitä. 

Mutta päivä kerrallaan täytyy tätä taistella. Eikä tää olo valittamalla parane. Tottakai mulle tulee niitä heikkoja hetkiä, kun sanon miehelle että en oikeesti meinaa enää löytää mistään tsemppiä. Mutta sitten taas löydän sen jostain. Joka päivä on yksi päivä vähemmän jäljellä. Sillä mennään :-) 

perjantai 1. syyskuuta 2017

Sukupuoli arvoitus syntymään asti?

Raskauden puoliväli kun on ylitetty niin rakenneultrakin on takanapäin. Rakenneultrassa tietty tärkeintä on se, että vauvan rakenteet näyttävät normaalilta. Ja olen ihan tosissani kun sanon näin että se on tärkeintä, mulla on kyllä ollut aina kova pelko ennen rakenneultria sekä esikoisesta että tästä nykyisestä ettei kaikki olisikaan hyvin ja että löytyisi jokin vakava rakennepoikkeavuus. Onneksi meidän kohdalla molemmat rakenneultrat ovat tuoneet vain hyviä uutisia; kaikki rakenteet ovat olleet normaaleja! Huh<3

Mutta se toinen asia mitä moni jännittää rakenneultrassa (ja moni vain ainoastaan) on sukupuoli. Tämä on tunnetusti se ultra jossa sen yleensä voi halutessaan selvittää että kumpi mahassa majailee. 

Esikoisen aikaan me haluttiin tietää onko siellä tyttö vai poika. Ja saimmekin poika-arvauksen joka piti paikkaansa. Esikoisen odotuksessa mulle oli jotenkin tärkeää saada määritellä jo ennen syntymää, että tuleeko minusta pojan vai tytön äiti. Jotenkin ensimmäistä kertaa äidiksi tultaessa myös oman identiteetin rakentamisella oli paljon merkitystä, ja jotenkin se sukupuoli liittyi siihen. Vaikka olen aina tykännyt neutraaleista lastenvaatteista ja sisustuksesta, ehkä kuitenkin oli kivempi tehdä esikoisen aikaan myös niitä vähän spesifimpiä sukupuolihankintoja. 

Nyt toisen kohdalla mulle tuli jotenkin heti sellainen fiilis etten halua tietää. Kysyin mieheltä jo aika varhaisilla viikoilla että mitäs hän tykkäis jos vasta synnärillä kuullaan kumpi meidän toinen lapsi on. Hänkin kiinnostui ajatuksesta, ja sanoi ettei hänellekään ole tärkeää tietää etukäteen. Siitä syntyi päätös. Se ettei tässä raskaudessa kurkita etukäteen haaroväliin. Ei tähän mitään sen suurempaa liity että miksei. Ehkä jotenki kuvittelen että se on hieno hetki kuulla se syntymän hetkellä. Että se on jotenki maagista silloin. Saa nähdä, onko se sen ihmeellisempää silloin kuin rakenneultrassakaan. Sittenpä on molemmat tavat koettu :-) 
Ehkä toinen pointti saattaa olla se, ettei nyt toisella kertaa oo niin tärkeää tietää olenko tulevaisuudessa kahden pojan vai pojan ja tytön äiti. Se selviää sitten tammikuussa<3 


tiistai 29. elokuuta 2017

Kohta valmis

Tai en tiedä haluanko sanoa valmis kun nythän se oppiminen vasta alkaa sitten työelämässä, mutta jokatapauksessa pian valmistun! 

Fiilis on jotenkin aika huikee. Pian voin sanoa olevani sairaanhoitaja. Mielenterveys- ja päihdehoitotyöhön erikoistunut sairaanhoitaja. Jään joulukuun alussa äitiyslomalle sairaanhoitajana. Sana tuntuu vielä oudolle yhdistettynä muka minuun! 


Mutta kiirettä riittää. Opinnäytetyötä kirjoitellaan ja viimeistellään nyt lähes joka päivä. Sen lisäksi meillä on vielä pari tenttiä, ja näistä elo-syyskuun viimeisistä luennoista laaja luentopäiväkirjan kirjoitus. 


Koulua on nyt syyskuun loppuun asti siis. Yleensä aina tiistaisin ja keskiviikkoisin. Tiistaisin ollaan iltaan asti luennoilla. 

Mutta tästä viimeistä kuukauden rypistyksestä kun selviää niin sitten se on siinä. Huikeeta. Melkoinen setti on tää viimeiset 2,5 vuotta ollut näiden opintojen kanssa, mutta kyllä ainakin vielä tuntuu siltä että tää on kannattanut. Ja eiköhän fiilis ole vielä hienompi kun oikeasti saan paperit loppuvuodesta käteeni ja nimeni laillistettuna sairaanhoitajana valtakunnalliseen rekisteriin. 

Pieni taukohan tähän uran luomiseen nyt tulee tämän tulevan perheenlisäyksen myötä, mutta mammaloman jälkeen onkin sitten rutkasti työvuosia edessä! :D kieltämättä innolla odotan jo työelämää valmiina sairaanhoitajana, vaikka lähes koko koulun ajan olenkin tehnyt jo sijaisuuksia. 

Sitten voinkin samalla alkaa miettiä mitä jatko-opintoja tällä alalla tahtoisin käydä, Haha! 

torstai 24. elokuuta 2017

Hyperemeesi-mikä se on?

Suomessa on nyt menossa hyperemeesi ry:n kampanja, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta hyperemeesistä. Halusin itsekin kirjoittaa aiheesta, koska tässä raskaudessa minulla on tämä kamala sairaus. 
(Kuvakaappaukset hyperemeesi ry:n sivuilta, muut kuvat omia kuvia). 


Eli hyperemeesi on todella runsasta, täysin elämän lamauttavaa pahoinvointia ja oksentelua kymmeniä kertoja päivässä. Mulla paino laski muutamassa viikossa 7kg. Verenpaineet oli tosi matalat koko ajan, suunnilleen luokkaa 83/52. Sängystä ei voinut nousta, kun pelkkä nouseminen aiheutti oksennusrefleksin. Myös pelkkä puhuminen aiheutti oksennusrefleksin, joten kesällä meillä oli useampi viikko kotona todella hiljaista. 


Tiputuksessa kävin sekä terveyskeskuksessa useita kymmeniä kertoja, että osastolla joitakin kertoja kun ei enää pelkkä nesteytys riittänyt. 


Suonia ei meinannut koskaan löytyä, kun olin niin kuiva. Kanyylien laitot vaativat aikaa ja sattuivat ihan saakelisti joka kerta, kun suonia yritettiin kaivaa. 

Itsellä oli koko ajan vaikeuksia ymmärtää, että kyse on sairaudesta. Oli huono omatunto kun ei pystynyt oleen töissä. Oli huono omatunto kun ei pystynyt huolehtimaan mistään, ei esikoisesta, ei kodista, ei parisuhteesta, ei ystävyyssuhteista. Ne, kenelle oli joutunut kertomaan jo näin varhain raskaudesta, kärsivät vaikeuksista ymmärtää tälläistä. Suurimman osan asenteista, myös ammattihenkilöstön, huomasi sen että "ainahan raskaanaolevat voi pahoin. Tsemppais ny vähän". Sitten oli se toinen puoli läheisistä ja ystävistä kenelle ei vielä halunnut noin aikaisin kertoa raskaudesta, mutta milläs piilottelet sitä että makaat terveyskeskuksessa/sairaalassa/kotona peiton alla 2kk? Pystymättä mihinkään normaalin elämän toimintoihin? 

Tässä kuvassa olen rv 11+0. Ei paljon vatsa pömpötä tai turvota. Paino oli laskenut 7kg. 

Mulla meni itselläkin tosi kauan aikaa siihen, että ymmärsin mikä ero tavallisella raskauspahoinvoinnilla (joka sekin voi olla runsasta) ja tällä hyperemeesillä on. 

Hyperemeesi ry:n sivuilla on tuo hyvä taulukko, jossa on listattu vierekkäin joitakin eroja tavallisen raskauspahoinvoinnin ja hyperemeesin välillä. 


Pahinta tässä kaikessa kuitenkin oli se, että terveydenhuoltohenkilöstö on niin tietämätöntä asiasta. Tays:in osastojen kätilöt olivat ihania, koska tietysti tuntevat sairauden. Mutta esim.päivystyksen toiminta oli kauheaa. Yhtenä päivänä olin ensin terveyskeskuksessa tiputuksessa n.4-5 tunnin ajan, kunnes lääkäri totesi että minut pitää lähettää sairaalaan. Lääkäri tilasi ambulanssikyydin, ja mut toimitettiin yliopistosairaalan päivystykseen, jota kautta siis kaikki lanssilla saapuvat tulee. Makoilin päivystyksessä n.3h ennenkuin pääsin naistentautien/raskaanaolevien päivytyspuolelle ja sitä kautta lopulta osastolle. Tuon kolmen tunnin aikana kuulin vaikka mitä. Vähättelyä. Arvostelua. Sitä kun hoitajat keskenään pohtii "pahoinvointihan on ihan normaalia noilla viikoilla" "mitä toi täällä tekee" "mitä me tälle muka voidaan tehdä, ainahan se tollasta on alkuraskaudessa". Mulla oli ihan kamala olo muutenkin, oli joka kerta niin noloa oksentaa kaikkien kuullen omalla paikallaan ja pyytää apua vessareissulle koska nouseminen alkoi pyörryttää niin paljon. Mua hävetti niin paljon ylipäätään olla muualla kun kotona, olisin vaan halunnut oksentaa rauhassa ilman että kukaan kuulee tai näkee. Mutta pakko oli olla nesteytyksessä, ja sitten kuuntelit tollaista vähättelyä. Jos olisi ollut voimia, ja jos olisin pystynyt puhumaan oksentamatta niin olisin varmasti sanonut jotakin. Mutta en pystynyt. 


Osastollakin oli inhottavaa. Inhottavaa se, että joutui oksentamaan muiden kuullen. Inhottavaa kun tippa sattui koko ajan. Inhottavaa kun valmiiksi kipeisiin ja arkoihin lihaksiin laitettiin mm. b-vitamiinipistoksia. Inhottavaa kun mies ja poika tuli käymään, ja poika jälleen kerran lähdön hetkellä kysyy että "äiti, kauan sinä olet vielä kipeä. Mulla on ikävä sua. Haluan sut kotiin mun kanssa" ja sitten alkaa itkeä. Niin sydäntärepivää jäädä itse sinne makaamaan, ja katsoa kun toiset lähtee ilta toisensa jälkeen. 

Koko tän sairastamisen ajan olen myös törmännyt niihin hyviin vinkkeihin, joilla kyllä saan tätä itse helpotettua. Niitä ovat siis jaelleet niin hoitajat/lääkärit terveyskeskuksessa kuin jotkut tuttavatkin. Olen yrittänyt tuoda ilmi sitä, että tähän eivät perinteiset kikkakolmoset auta. 

Tämä hyperemeesi ry:n listaus oli hyvä siitä, minkälaisia asioita itsekin olisin halunnut hyperemeesiodottajana kuulla. 

Ja mitä en. 

Tää hyperemeesi on todella harvinainen, n.1% odottajista kärsii tästä. Mutta silti olisi hieno juttu, jos tietoisuus siitä lisääntyisi. Sitä ainakin itse olisin kaivannut. Että edes neuvola tunnistaisi ja nimenomaan ymmärtäisi tämän. Että edes terveydenhuolloin ammattilaiset olisivat joskus kuulleet tästä, ja hoksottimet soisivat jos sairaalaan asti lähetetään huonokuntoinen odottaja. Pitäisihän järjenkin kertoa ettei sinne normaalista raskauspahoinvoinnista kärsivää tuoda. 


Mulla vielä lisäksi oli aina tosi korkea syke, tosiaan matala verenpaine, nilkat kylmät, nopea painonlasku, pyörtyilyä jne. Ja joillakin osastoreissuista diagnosoitiin kilpirauhasen liikatoiminta, joka aiheutti vielä omat oireensa kaiken tän päälle. Kilpirauhasen liikatoiminta onkin yks yleisimmistä liitännäissairauksista hyperemeesipotilailla. Myös mun ruokatorvi oli pahasti tulehtunut runsaasta oksentelusta ja olihan näitä "liitännäisongelmia" vaikka kuinka paljon.Puhumattakaan  henkisestä puolesta, mutta siitä varmaan täytyisi tehdä oma postaus. 

Mitä sitten nykyään kuuluu? 

Nyt olen raskausviikolla 20, ja hyperemeesi on lieventynyt. Noin viikolla 16-17 tämä alkoi muuttaa muotoaan. Tuo  "tiputuksessaolovaihe" kesti siis viikot 7-15. Oksentelen edelleen, mutta nykyään pysyy jotain jo sisälläkin. Paha olo on läsnä lähes 24/7 edelleen, mutta sekin on kuitenkin lievempää vaikkakin inhottavaa. Nyt kun pystyn edes jotakin syömään ja juomaan, niin en ole enää tarvinnut suonensisäisesti nesteytystä. Edelleen odotan, että tämä loppuisi kokonaan mutta saa nähdä. Hyperemeesi voi jatkua myös koko raskauden, ja siltä se ikävä kyllä alkaa näyttää koska nyt olen jo puolessa välissä raskautta. 


Vatsa on kuitenkin kasvanut viime viikkoina tosi nopeasti, ja tuntuu näille viikoille jo isommalta kuin esikoista odottaessa. En edelleenkään nauti tästä raskaudesta, vaan lähinnä lasken aamukampamaisesti päiviä tammikuuhun. 

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Maha kasvaa hurjaa vauhtia

Tässä toisessa raskaudessa mahan koko on yllättänyt mut ihan täysin. 


Maha tuli tuollaiseksi kohtuu isoksi aika varhain, tuossa ylläolevassa kuvassa taitaa olla rv 18. 


Toisaalta on kivaa, että maha on selkeä jo suht varhain mutta toisaalta aika mahan kanssa tuntuu varmasti pitkältä tässä odotuksessa kun ongelmia vatsan kanssa tuntuu olevan nyt jo vaikkei ole tämän isompi. Mutta jotenkin iso silti. 


Yhtenä päivänä katselin koneelta neljän vuoden takaisen odotuksen kuvia, ja huomasin että mahan koko on 3-4 viikkoa edellä nyt. Eli esim. tuo vatsan koko rv18 näytti samanlaiselta kuin ensimmäisessä raskaudessa rv 21-22. 

Saa nähdä kuinka jätti musta vielä tulee :D Alkuviikosta tulee tasan puoliväli täyteen, joten aikaa vatsalla on vielä kasvaa! Ihan liikaa :D 

Saa nähdä myös että saanko uuden ennätyksen kerätyssä painossa, vai pysytäänkö suht samoissa kuin 4 vuotta sitten. 

tiistai 15. elokuuta 2017

Blogin elvytys -hyvä vitsi

Tasan puoli vuotta sitten kirjoitin siitä, että alan elvyttää blogia ja blogata taas enemmän. Niin ei käynyt, ja nyt on puoli vuotta vierähtänyt. 

Kevät oli ihan kamala. Olin koulussa, harjoittelussa tekemässä ihan normi viikkotuntimäärää ja silti tein koko ajan omiin töihin vähintään 75% työaikaa. Ei mulla ollut aikaa mihinkään muuhun, ja nyt jälkikäteen en edes ymmärrä miten vuorokauden tunnit riitti noihinkaan. 

Loppukeväästä tapahtui kuitenkin iloisiakin asioita, muitakin kun koulu+harkka+työt -yhdistelmän loppuminen. 


Meidän perhe kasvaa<3

Siitä päästäänkin siihen, että mulla meni koko tää kesä on ohi, kun oon kärsinyt hyperemeesistä (kannattaa googlettaa, löytyy mm.hyvät suomalaiset hyperemeesiyhdistyksen sivut). Eli suurimman osan kesää vietin joko terveyskeskuksessa tiputuksessa, sairaalassa osastolla tai kotona peiton alla ollen niin huonossa kunnossa että noustuani joko oksensin heti tai pyörryin. Tai molempia. 

Nyt on 19.raskausviikko menossa, ja edelleen oksentelen mutta en läheskään niin rajusti kuin viikot 7-15. Nyt olen viimeiset 4 viikkoa ollut sentään ilman tiputusta, kun jotain pysyy sisälläkin. Saa nähdä meneekö silti oksennellen koko raskaus, vaikka asteen verran onkin helpottanut. Jää nähtäväksi. 

Mutta nyt kun olen edes hieman toennut, yritän oikeasti elvyttää tätä blogia. Ensin seuraamaan uutta odotusta, ja sitten tietysti kulkeen mammalomalla mukana kahden lapsen äitinä. 

Toivottavasti tästä alkaa blogin uusi elämä! :-) 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Blogin elvytys

Terveppä vaan ja hyvää alkanutta vuotta näin helmikuun 15.päivänä :D

On ollut pikkuisen haipakka alkuvuosi, aloitin heti tammikuun alusta uudessa työpaikassa sairaanhoitajana, teen 75-100% työaikaa ja sitten yritän käydä pari päivää viikossa koulussa istumassa erikoistumisopinnoissani ja opinnäytetyökin tossa "sivussa" kulkee :D Tälläistä tiedossa oikeastaan koko vuosi, ja harkat kun tulee vielä päälle niin ne viikot vasta kivoja onkin koska silloinkin jatkan omissa töissäni, en opintovapaalla tms. Mutta se on tämä 2017 enää tälläistä, sitten se oli siinä! Ainakin toistaiseksi;)

Tämän pienen alkuhöpöttelyn jälkeen siirrytään heti varsinaiseen postaukseen, joka on lapsuuden ystäkirjat -ideasta inspiroitunut, blogeja kiertävä ihan hauska juttu :)



Aikuisten kaverikirja!

Nimeni on Marie
Jotkut tosin kutsuvat minua Maijaksi tai Makeksi
Olen syntynyt vuonna 1986
Lapsuuskotini langallinen numero: 3463283, helposti muistui mieleen :D
Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: Lentoemäntä
Mutta isona minusta tulikin: Sairaanhoitaja
Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Olisin enemmän perheeni kanssa, ja ehkä myös itseni kanssa.
Harrastan nyt: en oikein mitään! Tyhmä vastaus, ja tyhmä syy eli kun ei ole aikaa. Haluaisin kyllä harrastaa vaikka mitä, mutta niiden aika on vasta v.2018 kun tämä hässäkkä helpottaa.
Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Koska mä muka otan pari lasillista perjantai-iltana? Tällä hetkellä yleensä perjantai-illat olen töissä ja viikonloput aamuvuorossa. Mutta jos mulla olis ihan oikeasti tsäänssi tällaiseen, niin varmaan kuuntelisin teiniaikojen hittejä ja fiilistelisin niitä.
Noloin teeveeohjelma josta pidän: ”Turhajulkkis-Realityt”; bb jo aikoinaan, nyt nää kaikenmaailman temptation islandit ja viidakon tähtöset ja milloin mitkäkin :D
Bravuurini keittiössä : Omatekoinen pizza
Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: En oikein osaa itkeä, tätä tunnelukkoa pitäisi kehittää ja yritänkin kehittää sitä!
Lapsuuteni lempilelu: Nyhry- niminen nukke
Lempilelu nykyään: iPhonen seiska
Salainen paheeni: lastenvaatteiden hamstraaminen
Eikun se ihan oikea salainen paheeni: netistä tilaaminen
Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut: Empaattisuudella ja aitoudella pärjää pitkälle!


torstai 15. joulukuuta 2016

Viime viikkojen kuvia

Joskus tällaiset sekalaiset, kuvapainotteiset postaukset on ihan kivoja. Joskus ärsyttäviä, varsinkin jos postauksen tekijää seuraa esim.instassa ja kaikki kuvat on jo nähty. 
Nyt kuitenkin teen tällaisen, menipä sitten syteen tai saveen :D 

Oon ollut viime viikkoina aivan jäässä! Sisällä ja ulkona! Vaikkei vielä ole edes ollut kovia pakkasia ja sisälläkin on kyllä lämmin, sekä töissä että kotona. Siitä huolimatta jäädyn :/ paksut neuleet ja huivit ovat siis kovassa käytössä päivittäin. 

Yhtenä mun ja pikkujäbän yhteisenä vapaapäivänä käytiin ihmettelemässä mm. Tampereen upeaa joulukuusta:) 

Koti on saanut jouluista ilmettä, vaikken edelleenkään mikään "jouluihminen" olekaan. Vähäsen on kiva laittaa, ja paljon tunnelmavaloja:) tänä vuonna tein jopa itse tavallisiin kynttilälaseihin numerot pahvista ja juuttinarusta, jotta sain adventtikynttilät niihin. Tuon toisen adventtikynttelikön (musta teline jossa valkoiset kynttilät) tilasin netistä. 

Itsenäisyyspäivänä (lemppari juhlapyhänäni) olin aamuvuorossa töissä ja sen jälkeen syötiin itsenäisyyspäivän herkkuja kotona ja tietysti fiilisteltiin 99 -vuotiasta Suomea ja linnanjuhlat tv:stä kruunasi illan :) 

Viime lauantaita vietettiin mieheni kanssa kahdestaan Helsingissä. Syötiin hyvin ja ilta huipentui Yö-yhtyeen 35v juhlakonserttiin Espoon puolella. 

Sunnuntaina olikin jo 3.adventti! 

Tämä viikko on mennyt töissä, jossa on todella kiirettä ja todella rankkoja päivät on nyt. Illat menee häsätessä sitä sun tätä asiaa hoitaessa ja on päiväkodin joulujuhlaa, opparin tekemistä ja milloin mitäkin. Huhhuijjaa! :D 

Tällä erää siis näihin kuviin ja näihin tunnelmiin :)